maanantai 19. joulukuuta 2011

synttärihässäkkää

Joulu alkaa olla jo hurjan lähellä! Tänä vuonna olen ihan kokonaan pudonnut tästä joulukelkasta. Joinakin jouluina olen sentään pysynyt kyydissä mutta nyt menee ihan perässäjuoksuksi. päivät karkaavat auttamattomasti-jotain tulee aina välillä tehtyäkin mutta lievää voimakkaampi riittämättömyystunne valtaa ihan väkisin alaa.

Joulunalusaikaan sattuvat meillä kahden ihanan tylleröisen syntymäpäivät.Tänä vuonna juhlimme neli- ja kuusivuotissynttäreitä.  Synttärit ovat aina niin tärkeitä. :)




Pöytään valkoisen kimaltavan liinan ja pitsien päälle katettiin suklaaleivoksia,kristallipullia,  herkkukeksejä, sipsejä ja vaahtokarkkeja. Liinalle ripoteltiin jouluisia kiliseviä punaisia ja kultaisia kulkusia. Leikittiin tiptaptonttuleikkiä, ongittiin,  herkuteltiin ja taas leikittiin. Pienet prinsessat ystävineen olivat onnellisia. :)

Vanhimman tyttären ideasta päätimme koristella peruskertakäyttömukit vähän prinsessaisemmiksi  leveällä koristenauhalla (kyllä, aarrelaatikon uumenista löytyy ihan kaikkea ) ja tulipas niistä tosi sievät!


Sankarittarista ei löytynyt kuvia ilman vieraita, ja kun en halua laittaa kenestäkään kuvia ilman lupaa niin laitetaan synttäriposeeraukset vähän myöhemmin. :)

Tämän aamun ansiolista on aika puutteellinen suunnitelmiin nähden. Mutta kahdet villapaitalapaset olen pukinkonttiin ommellut! Jospa lähtisin jatkamaan...pienimmäinen uuvahti touhukkaan aamun ansiosta tähän kainaloon-olisi siis mahdollisuus ommella ilman lisäkaasua ja muita erikoisominaisuuksia. :)

Täällä meillä maa on valkea, puut ovat niin kauniita kuorrutuksineen ja näyttääpä sitä ihanaa valkeutta satelevan koko ajan lisääkin.On Joulun  hyvä tulla. :)



-hanna-

11 kommenttia:

  1. Onnea sankareille! vimppa kuva on todella kaunis!

    VastaaPoista
  2. Hih, "ilman lisäkaasua"!!!!! Sitähän se on aika usein meillakin Mökkikylässä

    VastaaPoista
  3. Ihanat synttärit siellä ollut. Onnittelut tyttärille. Onpa muuten kauniit kupit, hieno idea.

    VastaaPoista
  4. kewa. kiitos! minustakin tuo kuva oli niin kaunis...tästäkin tulisi ihanaa kangasta...ja haaveilen että jos vapaaompelutyön pohjaksi tai osaksi sitä saisin siirrettyä tuon lumisen koivikon kankaalle...saapa nähdä. :)

    mökkikyläläinen: :) juu, lisäkaasu, lisäkädet säätämässä ompeleita, töpselinirrottaja, kankaanleikaaja...lankvaraston levittäjä ja mitä kaikkea. :/ ompeluhetki kaikilla varusteilla. joskus mukavampi ommella ilman, ihan perusvälineillä ;)

    katja: kiitos! ja oikeasti olivat niin hienot kupit :) punajuurilaatikkoa valmistelen muuten nyt täällä anoppisi ohjeella! :)

    VastaaPoista
  5. Hei ni pistäppä tännekki se punajuurilaatikonohoje,just äsken tuossa muistelin sitä :)
    T:Annie

    VastaaPoista
  6. No, kylläkai tuommosten synttärirättäyksien jalakoihin jää joulun laitto.. ihana ku jaksat värkätä.
    Joulu ei ole päivämäärä, se on mielentila! :)
    Kuulin eilen viisauen, että se tullee joulu lauantaina, ratiosa sanotaan kaheltatoista, että nyt alakaa joulurauha, ja sitte se on joulu! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat prinsessajuhlat teillä ollu! Me yhden pikkumerirosvon kanssa eilen suunniteltiin synttärijuhlia kyseisellä teemalla. Kutsut saatiin tehtyä ja aiheeseen sopiva kakunmallikin kateltua kunnes illan saunareissulla huomattiin pikkuneidillä vesirokkonäppyjä :O. Eli kemut siirtyy hamaan tulevaisuuteen...

    VastaaPoista
  8. ihanat kekkerit kerrassaan,joulun kynnyksellä:)
    elä välitä,minäki putosin kelkasta aikoja sitte ja luovutin,tulee se joulu sittenki,vaikkei kaikkea ehtis tehäkään:)

    VastaaPoista
  9. Mukavia synttäreitä lapsukaisille ja onnea paljon! T. pirta

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea tytöille! Ihanat on synttärit olleet, tuo kuppien koristeluidea niin hyvä!

    VastaaPoista
  11. Annie: minä laitoin sen ohjeen tuon uuden postauksen päätteeksi. :) siitä on varmaan miljoona eri versiota...luulen että se on hyvää vaikka tekisi miten. :)

    mummo:aina ei ole selvinnyt värkkäilemään tyttösten kekkereitä kun sattuvat näin joulun alle. :) nyt oli kyllä mukava, neidit olivat niin onnellisia pienistä värkkäyksistä. :) hyvä ajatus-se on mielentila.kirjoitan sen lapulle jääkaapin oveen. :)

    tinttara: voi surkeus! merirosvosynttärit kuulostavat hienoilta...toivottavasti vesirokko menisi näppärästi ohi.

    suvi. juu kelkka on mennyt....ei auta. :)

    Pirta: kiitos!

    hanna: kiitos! prinsessasynttärit olivat molemmilla toiveena, saatiin loppujen lopuksi aika vähällä prinsessatunnelmaa kekkereille. :)kupit olivat kyllä kivat, mietin että pitäisi ostaa joitain hauskoja kuvioteippejä jemmaan juuri tuota tarkoitusta varten-olisivat nopeita ja käteviä laittaa. :)

    VastaaPoista